Taas hoidettin kisat hienosti

Jo ennen kukonlaulua

kurvasivat ensimmäiset puuhamiehet Tikkurilan sumuiselle urheilukentälle purkamaan tarvikkeita ja mittaamaan 12 kenttää. Sitten nousi rutiinilla kahviteltta ja arpajaispöydät. Hiukan alta kulmain katseli kilpailujohtaja Eino Saastamoinen taivaalle "ettei vaan ryöpsähtäisi vettä niskaan".

Ei tullut vettä. Kun kaikki 18 naista ja 33 miestä olivat ilmoittautuneet kilpailutoimistoon ja  ylituomari Topi Hämäläinen kuuluttanut kilpailun alkavaksi klo 9.00, aurinko alkoi helottaa ja paistetta ja lämpöä riitti koko pitkän päivän.

Valmista on ja aurinkokin paistaa. Hetki hengähdetään ja sitten kisa voi alkaa.
Toimistossa kuuluu vain hiljaista supinaa, Arja Nyberg ja Porvoosta asti toimiston tueksi tullut Anja Perttula syventyvät ottelupöytäkirjojen tuloksiin.

Kaikkiaan 208 peliä, huhhuh..

Naiset pelasivat alkuerät kolmella kentällä, miehet lopuilla yhdeksällä. Ylituomari Topi oli valmistellut paperit ja systeemit suorastaan ammattimaisesti, pelit käynnistyivät kitkatta ja järjestävän yhdistyksen porukka keräsi palloja ja juoksutti pöytäkirjoja toimistoon, niin että olimme jopa edellä aikataulusta. Hienoa!

Toimiston kolme sihteeriä ynnäsivät tuloksia, supattivat numeroita itsekseen ja rypistelivät kulmiaan kovaäänisille - "nyt täällä keskitytään, eikä tehdä kupruja!".

Grillimakkarat, kahvi ja mehu tekivät kauppansa, päivä oli pitkä ja hiukopala maistui. Tarjoilupisteen henkilökunta jaksoi ja jaksoi, vaikka selkää kolotti ja lonkka kiukutteli. Tunnelma pysyi valoisana kaveriporukassa ja taivaan valo helli meitä niin.

Loppuotteluun selvisi kustakin lohkosta 2 parasta. Jännitystä riitti ja tilanteet vaihtelivat helteisellä kentällä. Tuuli pöllytti hiekkaa ja kasvot punoittivat. Kyllä ikäihmiset ovat sitkeitä - aamusta asti otellaan ja aina vaan jaksaa, jaksaa...

Naisten loppukilpailun palkitut. Puheenjohtaja luovuttaa ensipalkinnon Kielo Bergmanille. Kielosta seuraavana hopeaa heittänyt Tuula Petersson, pronssisijan Maija Kuivalainen, neljäntenä Leena Koski, viidentenä Raija Hynninen ja kuudentena Maila Hallikainen.
Palkinnoille päässeet miehet. Vasemmalta mestaruuden vienyt Reino Purmonen, kakkossijalla Pentti Sergejeff, kolmannella Veikko Grönroos. Neljännelle sijalle selvisi Paavo Föhr, viidennelle Tuomas Honkamaa, 6. oli Seppo Sivonen, 7. Grigorij Rumbin ja 8. Reijo Kouvalainen. Vasemmassa reunassa sihteerit jo hymyilevät helpottuneesti .

Mestarit hymyilevät

Naisten kisan voitti Porvoon ES:n Kielo Bergman, miesten kilvan saman yhdistyksen Reino Purmonen.

SijaNimiYhdistysPisteet
Naisten lopputulokset
1Kielo BergmanPorvoon ES10p (+13)
2Tuula PetterssonMyyrmäen ES8p (+17)
3Maija KuivalainenTikkurilan Seudun ES6p (+9)
4Lena KoskiMyyrmäen Es4p (-12)
5Raija HynninenHakunilan Seudun ES2p (-7)
6Maila HallikainenPorvoonseudun ES0p (-20)

 

SijaNimiYhdistysPisteet
Miesten lopputulokset
1Reino PurmonenPorvoon ES11p (+13)
2Pentti SergejeffJärvenpään ES10p (+15)
3Veikko GrönroosPorvoon Es8p (+17)
4Paavo FöhrKarkkilan ES8p (+8)
5Tuomas HonkamaaMyyrmäen ES8p (+3)
6Seppo SivonenHakunilan Seudun ES4p (-15)
7Grigorij RumbinJärvenpään ES4p (-21)
8Reijo KouvalainenJokelan ES3p (-20)