2.11. Sote-uudistuksen ja hyvinvointialueen nykytilanne

Aluevaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä

Jonkin on muututtava!

 

"Vanhusten hoidon ongelmien paheneva tila ei ole yllätys. Jo yli 10 vuotta sitten oli nähtävissä, että vanhustenhoidon painopisteen siirtäminen palvelutaloista kotihoitoon aiheuttaa ongelmia. Samaan aikaan uusia palvelutaloja ei rakennettu, paikkoja lakkautettiin tai paikkamääriä vähennettiin, vaikka jokainen osasi ennustaa, että yli 75-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan suhteessa muuhun väestöön. Vanhuksen kunnon heikentyessä alkaa päivystys-, sairaala- ja kotihoitokierre, jonka vanhus käy läpi useamman kerran ennen kuin hän pääsee tehostettuun hoivaan, palvelutaloon tai johonkin valvottuun hoitoyksikköön" kirjoittaa Sirkka-Liisa Kähärä blogissaan. 

Napakka Sirkka-Liisa on koulutukseltaan sairaanhoitaja, siis sote-asiantuntija. Hän on toiminut mm. kaupunginvaltuutettuna ja lisäksi noin 10 vuotta valtuustoryhmän puheenjohtajana. Sirkka-Liisa haluaa olla mukana päätöksenteossa ja  varmistamassa, että vantaalaisten asukkaiden mielipiteet ja tärkeiksi kokemat asiat tulevat kuulluksi. En epäile hetkeäkään, etteikö hänen pontevaa ääntänsä kuultaisi ja kuunneltaisi Vantaan ja Keravan yhteisellä hyvinvointialueella, jonka valtuuston puheenjohtaja hän on. Jäämme toiveikkaina odottamaan parempia aikoja.