25.10. Vantaa-kierros
Ei sitä Kehä Kolmosella kaahaaja arvaakaan, kuinka paljon kiinnostavaa nähtävää Vantaalla on. On historiaa tuhansien vuosien vuosien takaa, on kartanoita ja säälimättömältä purkamiselta säästyneitä vanhoja kylämaisemia ja sitten sitä modernia, supertiivistä rakentamista, jossa ikkunastaan saa katsella naapurin elämää kuin televisiosarjaa.
 Vantaan kiertoajelu sai porukat liikkeelle, hyvä että yhteen bussiin mahduttiin. Odottelemme lounaalle pääsyä Hämeenkylän kartanopihan ei niin idyllisellä nurkalla. |
Lokakuisten saderintamien välissä teimme kauden ensimmäisen ja luultavasti ainoan päiväretken, tällä kertaa kotikaupungin pikkuteitä pitkin. Ajelimme täysmittaisella bussilla Länsi-Vantaalla jopa sellaista kokeilutietä, jolla on vain yksi ajokaista - ja hyvinhän se sujui, kun mennään hillitysti ja käyttäydytään kohteliaasti.
Ensimmäisenä kohteena oli Katrinebergin kartano Seutulassa. Empire-kartano on noin 200-vuotias, mutta niillä sijoilla on vaikuttanut jo 1500-luvulla suurmaanomistaja, knaapi Marcus Jönsson. Eikä ainoastaan siellä vaan kirkonkylän Knapas on myös ollut kyseisen herran hallitsemaa aluetta ja saanut nimensäkin tämän asemiehen mukaan. Siihen aikaan ei ajeltu asvalttiteita, eikä edes kärreillä kuljettavia, vaan tallusteltiin jalan tai sitten ratsain tien vasenta laitaa miekka tai ryhmysauva oikeassa kädessä, jotta saattoi sohaista vastaantulijaa, jollei tämä käyttäytynyt säädyllisesti.
Olisipa mukava kääntää aikakelloa, että näkisi miten Katrinebergin karanon matalissa ja suhteellisen pienissä huoneissa eleltiin 1800-luvulla, miten mamsellit kolmissa alushameissaan, lampaanlapahihoissaan ja tötterökampauksiissaan edes mahtuivat ovissa kulkemaan. Vanhasta ajasta ei seutukunnan toimitakeskukseksi muuttuneessa kartanossa kertonut muu kuin arkkitehtuuri ja kuvat niiden sukujen aatelisvaakunoista, jotka ovat huushollissa vaikuttaneet. Joku niiden kuvien äärellä paheksui sääty-yhteiskuntaa, toinen muisteli esi-isäänsä jonka nimen edessä oli aateluudesta kertova "von".
Kunpa kaupungilla olisi varaa ja tahtoa remontoida Katrineberg kuvaamaan 1800-luvun elämää. Ja palauttaa pengerpuutarha entiselleen. Siinäpä olisi katseltavaa nykyihmisille.
Kurvailimme sitten ihmettelemään Kivistön kallista omakotialuetta ja sitten sitä vähemmän viehättävää kerrostalotihentymää, käväisimme Keimolassa ja vielä silmäilimme etäältä Linnaisten kartanoa. Puolilta päivin oli aika siirtyä Hämeenkylän kartanon entiseen navettaan lounaalle. Kylläpä maistuikin muusi ja riistakäsitys mainiolta. Palvelu pelasi ja tilat olivat avarat ja viihtyisät. Taidamme käydä siellä toistekin.
Lounaan jälkeinen bussikansa kuunteli hiljaisina Vantaa-Seuran Riina-opasta, joka arkeologina tietää tosi paljon kiinnostavaa. Toivoa sopii, että jotain tarttuu myös kuulijan mieleen. Historia humisi, mutta vedet pauhasivat Vantaankoskessa niin, että kaikkea en kuullut, mutta saatoin kyllä kuvitella sen viimeisen myllyn toimivaksi ja kyläläiset kulkemaan siltaa pitkin kosken yli. Vanha Vanda Bruk eli Vantaan Ruukki tai Masuuni (1837-1907) on hävinnyt maan uumeniin, mutta vielä sieltä kosken rannalta löytyi raudan poltosta syntyvää kuonaa, joka näyttää jotenkin jalolta sinikiiltoiselta kiveltä.
Vielä ehdittiin kurkata Backaksen soma kartano ja kuulla sen asukkaista ja skandaaleista sekä pyörähtää Håkansbölen pellon laidalla ennen ajelua kotikulmille. Hyvä ja kiintoisa retki. Tunteeni kotikaupunkia kohtaan syveni entisestään, vaikka ehdin moneen kertaan päivän aikana paheksumaan vanhan hävitysintoa ja uuden rakentamisen ahneutta ja rumuutta. Onneksi jotain on sentään säilynyt ja onneksi meillä on vaikkapa Vantaa-Seura, joka tekee työtä sen eteen, että jälkipolville jää jotain muutakin katseltavaa ja koettavaa kuin betonilähiöt, kehätiet ja lentokenttä (mh).
