23.7. Kotkan Ruusu Karkkikan kesäteatterissa
 Kolme eri-ikäistä Kotkan ruusua: Meri-Anna Misukka (aikuisuus), Ida Sosunov (nuoruusvuodet) ja Katja Etolin (viimeiset vuodet). Kuvaaja: Antti Lehtonen/KTN. |
Lämmin heinäkuinen sunnuntai ja kesäteatteri - mikä mainio yhdistelmä. Packalenin bussi Irma-kuskin varmoissa käsissä vei täyden lastin simonkyläläisiä uinuvaan, vähän nuhjuiseen, mutta kodikkaaseen Karkkilaan. Samanhenkinen oli paikallisen Työväen Näyttämön kesäteatterikin, mutta ehdottomasti ystävällinen ja energinen. Saimme ahterimme hyville eturivien paikoille ja pakaroiden alle solumuovipehmusteet. Esitys alkakoon.
Kaikkihan me tunnemme Pauli Räsäsen laulaman tangon Kotkan Ruususta, joka oottaa poimijaa. Miko Jaakkolan ja Tarja Rantaruikan kirjoittama laulunäytelmä kertoo toisenlaisen tarinan väärään mieheen rakastuneesta ja perheensä hylkäämästä viipurilaistytöstä, joka rakensi omalaisensa elämän parturina Kotkassa. Onneksi esitykseen sisältyi paljon taitavasti esitettyä musiikkia, muuten päällimmäiseksi tunteeksi oli jäänyt surku ankeiden aikojan ja ahdasmielisten ihmisten painamaa Rosalia Gurovitschiä kohtaan. Ulkopuolisuuteen tuomitun, vanhenevan Rosan monologin avain "Mistä kaikki tämä viha tulee maailmaan, kun rakkaus on paljon suurempaa..." viipyi mielessä pitkään kotonakin. Sitäpä sietää miettiä myös tänään.
Ihailla pitää sitä intoa, jolla pitkä esitys irtosi harrastelijanäyttelijöistä ja myös ryhmän loppuun asti riittävää energiaa entisten tehdasrakennusten sorapihalla. Ja vielä lisäksi kaapelikeloista laivoiksi, asuinhuoneiksi, laululavoiksi ja vaikka miksi muuntuvia lavasteitakin. Väliajalla saimme kahvit ja tukevat korvapuustit. Jos penkeissä olisi ollut selkänoja, en valittaisi kirjaintakaan. Sadekuurokin ymmärsi odottaa kunnes ehdimme melkein koko sakki bussiin. Vaikka taivaalta tulisi kaatamalla, me kiidämme vitsailevan Irman kyydissä ovelta ovelle kastumatta (mh).