16.11. SeniorShop ja syksyn muoti

Vaatteita aikuiseen makuun

Hannu käveli cat-walkille nykymannekiinien malliin tiukalla miinillä, mutta yleisö opasti, että meillä pitää näyttää iloiselta. Irtosihan se hymy Hannultakin..
Annen vaaterekeistä ja -laareista löytyi sopivaa vaatetta ja mukavia joululahjoja melkein jokaisen ostoskassiin.

SeniorShop-yrittäjä Anna roudaa meille kaksi kertaa vuodessa pakettiautollisen passelia vaatetta. Me olemme kovin tyytyväisiä, ettei tarvitse lähteä tungeksimaan Jumboon tai muihin ostoskeskuksiin, joista on vaikea löytää mitoitukseltaan tai tyyliltään ikäihmisille sopivia vetimiä. Eihän niissä liikeissä enää edes löydä myyjää, saati sitten saa asiallista palvelua. Anna ehtii etsimään jokaiselle vyötärölle sopivat housut, takkiin sointuvan huivin ja oikean kokoisen jakun tai puseron, kertoa hoito-ohjeet, hoitaa kassapalvelut ja pakata ostokset. 

Tälle bisnekselle on tosiaan markkinaa, sillä Anna kiertää Uuttamaata viikon jokaisena arkipäivänä ennen joulua, jonka jälkeen on huilitauko ja sitten matka messuille tekemään uusia hankintoja meidän kevätvaatetustamme varten. Maaliskuussa tapaamme taas Annan rekkien äärellä. Mikähän silloin mahtaa olla muotia... (mh)

 

Marraskuun aamu oli hyinen ja ensi kertaa taivas viskoi vähän luntakin. Ei ihme, että moni lähti kotiin lämmin talvitakki pussissa.
Räntäkelin kestävä takki kiinnosti monia. Värikin oli niin sopivan punainen.
Yllä: Ensikertaa cat-walkilla astellutta Iristä hirvitti uusi rooli, mutta niin tyynesti ja taidolla hän esitteli asukokonaisuudet kuin olisi ikänsä sitä tehnyt. Vasemmalla: Leilan tyylikäs neulemekko saa meidän toisenmalliset huokailemaan hiukan kademielellä.