3.5. Rakkaat esineet, hauskat muistot
 Hannun aarre on tämä lähitaisteluase, pistin eli bajonetti, jollaista ei ole käytetty ensimmäisen maailmansodan jälkeen. |
Silloin ennen tavaraa oli paljon vähemmän.
Niiden tekeminen tai hankkiminen vaati aikaa ja työtä. Siksi niillä oli enemmän merkitystä kuin tämän päivän tusinatavaralla.
Jotkut meistä toivat näytille itselleen merkityksellisiä esineitä, jotkut vain intoutuivat muistelemaan tapahtumia elämän varrelta. Olipa mukavia, monenlaisia ja mielenkiintoisia tarinoita.
 Iriksen perintömortteli tuo hänen mieleensä Mikko-mufan, joka istuu kiikkustuolissa ja lukee Hangö Bladetia. Mufa oli pajassaan itse tehnyt kätevän kapineen Saima-vaimolleen. |  Eevan Erkki oli innokas kalamies, joka lahjoitti kerran kymmenkiloisen hauen kalakaverilleen. Kaveri veisti kiitokseksi mainion "näköispatsaan". |  Tarjan lelusilitysraudan viereen olisi pitänyt asettaa tulitikkurasia, jotta koko olisi kuvasta selvinnyt. Se on pieneen käteen oikein sopiva, ehkä 8 sentin pituinen, mutta painava kuten raudat ennen olivat. |
 Pirkon kalleus on tädin vanha kahvikaisa, kuparinen ja moneen kertaan tinattu. Huomaa torakkaläppä kaisan nokassa. |
Veli muisteli talvisodan aikaa ja naapurin vaaria, joka kävi auttelemassa myös Velin kotona vaikkapa halkoha hakkaamalla. Vaariton Veli kertoi kadehtineensa isoisän omistavia naapureita ja päättäneensä ryhtyä aikuisena yleisvaariksi tarvitseville. Se päätös on pitänyt.
Viola puolestaan oli sotalapsena kadehtinut sijaiskodissaan guttaperkkanukkea ja toivonut sitä itselleen. Vasta lähdön hetkellä Viola sellaisen sai, mutta pettyneenä lyhyttukkaisen nuken ulkonäköä aprikoi, ettei osaa tehdä poikanukelle vaatteita. Lähtihän se kuitenkin mukaan ja on vieläkin tallella. Viola myös arvuutteli, millaisia markka-ajan setelit oikein olivat ja me hämmästelimme lyhyttä muistiamme.
Anu oli tullut kevääseen heräävän ja linnuslaulusta soivan metsikön kautta kerhoon ja muisteli vanhaa koululaulua "Metsän laulajaiset":
Näin metsän halki viesti soi: nyt laulajaiset on!
Ja soittimiaan soittajat virittää kuntohon,
Ne raikuilee ja kaikuilee, ne soittaa, riemuitsee,
ja viulut soi, ja huilut soi, ja metsä vastailee.
On tiklivarpu lahjakas ens viulun soittaja
ja ystävänsä peipponen säestää toisella.
Mut laulajatar satakiel´ nyt tenhoo laulullaan
ja hamppuvarpu huilullaan puhaltaa innoissaan.
Klaneettia rastas soitelee ja korppi bassoa,
niin että metsä vapisee sen synkkää soittoa.
On rummunlyöjä käkönen, kas, kiuru lentelee
ja kaiken luonnon riemuksi ilmoissa laulelee.
Ja tikka johtaa soittoa, on vallan innoissaan.
Hän tahtia nyt tarkkaan lyö pitkällä nokallaan.
Mut´ jänö kulkee kummissaan, kun luonto laulaa, soi,
nyt hyttysetkin surisee ja metsä huminoi.