26.10. Anneli Kanto ja "Rottien pyhimys"

Anneli Kanto ihastui jo 2014 Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalauksiin eikä innostus antanut rauhaa, ennenkuin keskiajan maalareista syntyi tarina julkaistavaksi. Hattulan kirkko rakennettiin 1400-luvun jälkipuoliskolla. Se oli tunnettu jopa kansainvälisenä pyhiinvaelluskirkkona, sillä kirkon kätköissä väitettiin olevan myös pala Kristuksen ristiä.

Kirkkoa koristavat kuvina raamatun kertomukset luomisesta viimeiseen tuomioon sekä lukuisat pyhimyskuvat. Kuvat maalattiin suoraan kuivalle kalkkimaalipinnalle al secco-tekniikalla. Koska Hattulan kirkkoa ei ole koskaan lämmitetty eikä maalauksia peitetty, kuvat ovat säilyneet lähes alkuperäisessä kunnossa. Taiteilijat ovat jääneet tuntemattomiksi, mutta Annelin kirjan luettuaan voi epäröimättä uskoa, että asialla olivat kirjan henkilöt Andreas Pictor, mestari Martinus sekä miesten maailmaan asettuva keramiikan koristelija Pelliina-neito.

Annelin kertomus keskiajasta ei ole rutikuivaa historiaa, ei painettuna eikä 36:lla kuultuna. Pilke silmässä kirjailija kertoo löytävänsä maalauksista edelleen uusia "piiloviestejä": vaikkapa viimeisellä tuomiolla haudasta nouseva hiippapäinen Arvid Kurki näyttää solahtavan kadotukseen kaikesta piispuudestaa huolimatta.

Maalaukset ovat kömpelöitä, mutta kiehtovia. Anneli toteaa, että maalarit sen enempää kuin muutkaan keskiajan ihmiset eivät olleet tyhmyreitä, vaan nokkelia, aina uusia ratkaisuja etsiviä ja pitkäjännitteisiä tulevaan varautujia - olosuhteiden pakosta. Voi arvata, että kirkkomaalaukset saivat aikanaan silmät ja suut selälleen, sillä muita kuvia kirkkokansa tuskin oli eläissään nähnyt. Taidanpa tulevana suvena käydä minäkin niitä hämmästelemässä (mh).