23.10. Syntymäpäivät 2024
 Komeat syvänpunaiset ruusut ilahduttavat kotipöydällä vielä huomennakin, kun kermavaahdot on pyyhitty suupielistä ja Myrskyluodon Maija lakannut soimasta mielessä. |
Tänään oli juhlan vuoro: vuoden aikana pyöreitä ja puolipyöreitä täyttäneet saateltiin sankaripöytään nauttimaan ohjelmasta ja oikein eteen serveeratusta kahvista ja vadelmaleivoksesta. Siinä sitä sitten istuttiin vähän tohkeissaan ja jännityksestä hiukan hiljaisina, kurkisteltiin sinne tavallisten keskiviikkojen kaveripöytään: mitä ne mahtavat siellä rupatella.
Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajien Kajauttajat-kuoro sai omankin väen yhtymään tuttuun onnittelulauluun niin pontevasti, ettei ole ennen kuultu. Johan siitä nousi juhlamieli! Sitten kuuntelimme kuoron esittämät Kuoppamäen "Minä katson tätä maata" ja Mårtensonin "Myrskyluodon Maija" ja melkein itkimme hienoja kappaleita ja hienoja esityksiä. Vähän kateuskin kutitteli, kun Tikkurilassa noin mahtava lauluporukka on.
No, meillä taas on Leila, armoitettu lausuja, joka löytää sopivat säkeet mihin tahansa tilaisuuteen. Nämä tuntemattomaksi jääneen tekijän sanat tuntuivat huvittavan omakohtaisina meitä kaikkia:
Surullista, mutta totta...
Kaikki on kauempana kuin ennen!
Kadun kulmaan on kaksi kertaa pitempi matka
ja olen huomannut, että sinne on lisätty kukkula.
En enää juokse linja-auton perässä,
se lähtee nopeammin kuin ennen.
Tuntuu siltä, että portaatkin tehdään jyrkemmiksi
kuin ennen vanhaan.
Ja oletko huomannut, miten pientä tekstiä
nykyisin käytetään sanomalehdissä?
Ei kannata pyytää ketään lukemaan ääneen,
kaikki puhuvat niin hiljaa, että tuskin kuulen heitä.
Vaatteiden materiaali on niin kippanaa nykyisin
- varsinkin vyötäröltä - ja kutistuvat kaapissa.
On melkein mahdotonta ylettyä kengännauhoihin,
en tiedä miksi.
Jopa ihmisetkin ovat muuttuneet.
Ne ovat niin paljon nuorempia kuin ennen,
kun minä olin heidän iässään.
Ja toisaalta taas ikäiseni ihmiset
ovat niin paljon vanhempia kuin minä.
Tapasin entisen luokkatoverini tässä eräänä päivänä.
Hän oli vanhentunut niin tavattomasti,
ettei hän edes tuntenut minua.
Ajattelin tuota ihmisparkaa kammatessani tukkaani tänä aamuna
ja kammatessa katsoin kuvaani peilistä.
Ajatella, eivät ne osaa enää tehdä edes kunnon peilejä!
(mh)