Kirjanton palvelut Vantaalla

Keskiviikkokerhossa 13.11.2019

Karaokea ja käsitöitä, mutta entä kirjat?

Kirjasto tarjoaa kaupunkilaisilla viihdettä ja virkistystä kirjallisuutta unohtamatta, vakuuttaa kirjastonhoitaja Marjo Mattila

Vaikka kirjastohoitaja Marjo Mattila kantaa huolta lasten ja erityisesti nuorten lukemisesta, tuli hän kertomaan meille ikäihmisille kirjaston nykyisistä palveluista.

Barbro oli käynyt Kirjamessuilla ja saanut innoituksen kertoa meille "aamunavauksessa" entisestä äidinkielen opettajastaan Merete Mazzarellasta. Tohtori Mazzarella on 74-vuotias huikean uran tehnyt ruotsinkielinen kirjailija ja yliopiston lehtori, joka on kirjoissaan monipuolisesti ja kiinnostavasti pohtinut mm. ikääntyvien elämää. 

Kirjallisen avauksen jälkeen astui mikrofonin ääreen Tikkurilan kirjastossa lasten- ja nuorten osastolla työskentelevä Marjo Mattila. Marjo selvitti meille millainen "viihdekeskus" kirjasto onkaan tänä päivänä. Sieltä löytyy kirjojen lisäksi tietysti lukupiirit, kirjailijatapahtumat ja runoklubit, mutta myös tietotekniikkaopetusta, karaokea, Marttojen kässäkahvit, askartelukerho, kasvukaudella kaupunkiviljelijöiden ryhmä ja jopa kiikkustuolijumppaa. Ohhoh, eipä ihme, että se hissuttelu-kirjasto, jonka käyttäjäksi minä kasvoin on mennyttä maailmaa. Vaikka hiukan sitä hiljaisuutta ja vanhojen kirjojen lemua kaipaankin, on hienoa, että meillä on nämä palvelut käytössämme ja aivan ilmaiseksi. Lisää tietoa löytyy osoitteesta https://www.helmet.fi/tikkurilankirjasto

Jos et pääse kirjastoon...

Jos et pysty itse asioimaan kirjastossa tai lähipiirissäsi on joku, joka tarvitsee kirjoja kotiin ota rohkeasti yhteyttä kirjaston kotipalveluun. Palvelu on saatavilla vain Tikkurilan alueella ja on asiakkaalle maksuton. Palvelu tuotetaan yhteistyössä SPR:n vapaaehtoisten kanssa. Yhteyttä voit ottaa joko puhelimitse 043 825 0068 / ma-pe klo 9-16 tai sähköpostitse maija.lehtola@vantaa.fi (mh).