29.1. Toimittajaksi vaikka väkisin
Kyselkää, muistelkaa, tutkikaa ja kirjoittakaa muistiin!
Digiaika vie meiltä kirjeet, päiväkirjat ja valokuva-albumit. Sukulaiset vaihtavat kuulumisia sanalyhenteillä, hymiöillä ja peukuttamalla - suuntaan tai toiseen. Ruuhkavuosina ei tullut edes mieleen kysellä menneistä. Nyt kun kiinnostaisi, olisi aikaa ja kaipaisi tietoa, ei ole enää ketään keneltä kysellä. Pilveen tai jollekin laitteelle tallennettua loputonta kuvamassaa ei enää hallitse ja sitten ne katoavat.
Keskiviikkokerhon esiintyjä, toimittaja evp Leena-Maija Tuominen on kysellyt, tutkinut ja haastatellut, kaivellut kirkonkirjoja ja kansallisarkistoa, harvavoinut sieltä ja täältä tietoa.... ja sitten kirjoittanut omakustannekirjat isästään ja miehestään. Hän kuvaili työn vaiheita niin hauskasti, että todennäköisesti kuulijat - muutkin kuin minä - päättivät syventyä oman sukunsa historiaan. Leena-Maija pohdiskeli, ovatko muistot totta ja päätyi jonkun viisaan kanssa samaan ajatukseen: totuudenmukaisuus ei ole muistin päätavoite.
Leena-Maija avasi meille myös antamaansa otsikkoa "Toimittajaksi vaikka väkisin" eli kuinka hän jo koulutyttönä Tampereella päätti ryhtyä toimittajaksi ja sinnikkäällä työllä todella sen teki. Jotkut meistä muistavat vielä kantaa ottavat paikallislehtien artikkelit, Leena-Maijan äänen alueradiossa, eduskuntavaalimainokset ja säpäkän SDP:n paikallisosaston toimijan.
Yhdistyksen nestori Veli piti oikein pienen puheen, jossa muisteli kohtaamisia Leena-Maijan kanssa 56 vuoden takaa ja myös vakuutti, että rouva Tuominen on edelleen nuori hänen silmissään ja että hän lukee Eläkkeensaaja-lehdestä aina tämän nuoren naisen kirja-arvostelut. Me taputimme herrasmies Velin puheelle.
Siis eletty elämä pitää saada talteen. Joten ryhdymme penkomaan muistiamme, haastattelemaan sukulaisia ja tuttuja, etsimään kuvia kenkälaatikoista, kirjeitä ja kortteja komeroiden kätköistä, ja kirjoittamaan muistiin jälkipolvien luettavaksi. Voin kertoa kokemuksesta, että muistellessa muistaa yhä lisää (mh).
