Kotka 19.9.2024
Terveisiä Kotkasta...
Kolea aamusumu on jo monena päivänä jäänyt roikkumaan puiden latvoihin. Kun Raijan kanssa hytisemme Laaksotien risteyksessä odottamassa Packalenin bussia torstaiaamuna, sumun kurrimaito samentaa edelleen maisemaa. No sieltähän linjuri jo kurvaa ja kapuamme mukavan Bjarnen kyytiin. Vakiokierroksen varrelta poimitaan muutkin reippaat reissaajat bussin lämpimään.
Hetken joudutaan jarruttelemaan, Paula on vielä tulossa Järvenpään junassa. Hissuttelu auttaa, Asematietä kiirehtii tuttu hahmo tukka hulmuten ja ehtii kuin ehtiikin mukaan matkaan. Aplodeeramme suoritukselle!
Koko etelärannikko on niin utuinen, ettei maisemia tunnista. Loviisan kirkkokin ilmaantuu eteen kuin kummitus. Kun ajamme sisään Kotkansaareen, tapahtuu ihme: pilvetön taivas aukeaa ja syysaurinko silaa kullallaan koko kaupungin.
Kotka esittelee meille parhaat puolensa
Poimimme oppaan mukaan. Ajelemme pitkin poikin Kotkansaarta, kurkimme Patsasbulevardin taideteoksia, kouluja ja kaupungintaloa, vehreitä puistoja ja kiemurtelemme pitkin Katariinan huvilakaupunginosan kiireettömiä kujia. Opas tiputtelee meille kuuluisia "kotkanpoikia": kirjailija Toivo Pekkasen, laulajat Tapani Kansan ja Veikko Lavin, jalkapalloilijat Arto Tolsan ja Teemu Pukin ja tietysti Junnu Vainion.
Bjarne parkkeeraa sen puiston laidalle, josta kotkalaiset ovat nykyisin niin kovin olevinaan. Aurinko lämmittää, ilma on kuin shamppanjaa, Sapokanlahti kimaltaa. Leenan kanssa huokaamme kuin yhdestä suusta: "Jos olisin nuorempi, muuttaisin tänne!"
Aikansa rakennustaiteen edustajat Wellamo ja Langinkosken kalamaja
Valtamerilaivan kokoisen Wellamon julkisivu on rakennettu meren sinistä, vihreää ja harmaita sävyjä toistavista peltikaseteista, silkkipainetuista lasilevyistä ja alumiiniritilöistä. Hämärän aikaan lasilevyjen taakse syttyvät valot valaisevat rakennusta ja sen ympäristöä. Wellamon ravintola Laakonkiin menemme lounaalle ja sitten tutustumaan Merimuseoon.
Silmäilemme museon aarteita, meren hylkylaivoista sukellettuja käyttöesineitä ja kalleuksia, Meissen-posliinia ja hopeapikareita. Minut hurmaa Kotkansaarella olleen linnoituksen pienoismalli ja huikea näyttelytekniikka, joka muuttaa kesäisen linnoituksen lumen peittämäksi ja lopulta hävittää sen asumukset tulipalossa.
Hassailtuamme hiukan museokaupassa kiiruhdamme taas Bjarnen kyytiin. Ohi viuhahtaa kuuluisa ravintola Kairo ja sekin Satamakadun osoite, jossa Kotkan Ruusu eli Rosa Mäkinen piti parturiaan ja viihdytti maailman merien seiloreita.
Kuohuvan Kymijoen rannalla Eki haaveilee omistavansa Langinkosken keisarillisen Kalamajan. Ei siksi, että Helenen veli Magnus Schjerfbeckin ja kumppaneiden piirtämä kalamaja on viehättävä ja ihanalla paikalla, vaan siksi, että voisi vuokrata kalastusvuoroja koskeen. Voi tuota materialismia!
Tutustumiskierroksen jälkeen juomme vielä kakkukahvit Dagmarissa, entiseen keisarillisen talonmiehen asuntoon pystytetyssä kahvilassa. Aurinko paistaa edelleen ja lämpö hellii meitä, koivuissa kuitenkin näkyy jo keltaista. Kotimatkan tyytyväisessä nirvanassa tapailen mieleeni Junnun viisun sanoja:
"Kotkan poikii, ilman siipii
maailman myrskyt keinuttaa
Taakse jäivät, nuoruuspäivät
Takaisin ei niitä saa
Laulut tuulen, nuo vain kuulen
Enkä tiedä kauniimpaa..."
Ps. Mikä on Laakonki? No, sillä sanalla kutsutaan ison laivan kävelysiltaa.
Entäs mikä on Sapokka? Luultavasti Sapokan lahti on saanut nimensä saapasta muistuttavasta muodostaan ja venäjänkielisestä saapasta tarkoittavasta sanasta (sapog). (mh)
